Kuvassa avautuu näky, jota ei unohda helposti: Venäjän ampumien ohjusten hylsyt, vääntyneet teräskappaleet, palaneet putket ja repeilleet metallirunkojen jäänteet, makaavat kasassa kuin jonkin hirviömäisen koneen luuranko. Paikka näyttää romukasalta, mutta todellisuudessa se on jotakin aivan muuta. Tämä on Ukrainan keräämien sotaromujen kaatopaikka – hiljainen todistaja sille, mitä maa kohtaa joka päivä.
Jokainen hylsy kertoo tarinan yöstä, jolloin taivas musteni
Näiden romujen joukossa on ohjuksen osia, jotka putosivat kerrostalojen väliin, koulujen pihalle, sairaaloiden viereen. Ne ovat kulkeneet tulen ja räjähdyksen läpi, jättäen jälkeensä kuolemaa, tuhoa ja sirpaleisen todellisuuden. Ja silti ne ovat tässä: kerättyinä, numeroituina, dokumentoituina – jotta maailma näkee, mitä Ukrainaan on ammuttu.
Sodan varjopuoli, jota harva näkee
Ukrainalaiset vapaaehtoiset ja pelastajat keräävät ohjusjätteitä pois kaduilta ja pelloilta, jotta lapset voivat kulkea kouluun ja vanhukset hakea vettä. Nämä jäänteet ovat usein yhä vaarallisia, täynnä räjähdysherkkiä osia. Kun ne viimein päätyvät tälle kaatopaikalle, ne muodostavat hiljaisen muistomerkin:
-
ohjusiskuista, jotka tapahtuivat silloin kun maailma nukkui
-
iskuista, jotka repivät perheitä erilleen
-
iskuista, jotka eivät koskaan olisi saaneet tapahtua
Romukasassa piilee yksi viesti: tämä sota on todellinen
Moni ei näe iltaisin kuin uutisotsikot – mutta Ukrainassa jokainen näistä metallikappaleista on ollut osa hyökkäystä, joka kohdistui siviileihin. Taide- ja dokumenttiryhmät käyvät romukasalla kuvaamassa, koska se muistuttaa konkreettisesti:
Kun ohjus muuttuu romuksi, se ei ole enää uhka – mutta se on merkki siitä, kuinka paljon Ukrainalla on yhä menetettävää.
Toivoa romujen keskellä
Romukasalta löytyy myös valoa. Ukrainalaiset näkevät näissä metallijätteissä jotain muutakin: merkkejä selviytymisestä. Jokainen ohjus, joka ei onnistunut tuhoamaan kaikkea. Jokainen hylsy, joka korjataan pois tietä myöten. Jokainen kasa, joka kasvaa – koska elämä jatkuu.